sunnuntai 26. elokuuta 2012

Venetsialaiset

Viikonloppuna vietettiin venetsialaisia, kesäkauden päätöstä. Meillä se ei ole ollut aina ko. viikonloppuun sidonnainen, vaan pojan synttäreiden yhteyteen liittyvä. Nyt vaan oli vapaa viikonloppu viettää perinteistä viimeistä ulkona ruokailua porukalla. Porukka vaan on pienentynyt, nuoriso on omilla teillään..
Menu oli

                 Kuohuviini

             Kesäkurpitsakeitto

           Pihvit savustuspöntössä

           Kuorrutettu kukkakaali

    Tomaatti-kesäkurpitsa-mozzarellapaistos

                Etikkakurkut

               Puolukkaleipä

       Mustaherukkakermakakku ja kahvi





Ainoastaan kakun(Pirkka-lehdestä-11) ja leivän (Leivotaan-lehti uusin)tein reseptin mukaan, muut sävelsin vanhasta muistista tai vain muuten.




Nyt pääsivät käyttöön tekemäni tölkit ja hienoilta omenapuussa näyttivät.
Ruokailu ei ihan nappiin mennyt, juuri kun vieraat saivat keittolautasensa eteensä, syöksyi lentomurkkuja pöytään..ja lautaselle.. Muistinkin samalla, että viime vuonna pakoilimme niitä myös, voi hitsi. Sade uhkasi ja murkkujen jälkeen kiusana näkäräiset.. Eli päädyimme sisätiloihin jokaisen mukavuuden takia. Harmi, sillä ulkona oli niin tyyni ja lämmin ilma, todella kiva ilma ulkona oleiluun.
Ajattelinkin, että ensivuodeksi täytyy saada jonkinlainen verhollinen katos. Eikun kirpikseltä ostamaan suuri määrä pitsi- ja valoverhoja.




         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!