maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen postaus


Pitsisukat tulivat valmiiksi. Sukan malli sopii sirojalkaiselle. Aloitinkin uudet, joihin lisäsin leveyttä parilla silmukalla.


 
 

 
Ohje: Novitan sukkalehti, Lanka: Novitan 7-veljestä, Puikot: 4


Eilen virtaskaisen hevosen ratsastus tuulella, aika nautinnollinen yhdistelmä;), eli hyppyjä eteen-sivulle-taakse ja ylös...No joo, sitä saa mitä tilaa. Mutta ja mutta, kun tallilla tulee sekä hiki, että vilu, niin sekään ei ole hyvä yhdistelmä tulollaan olevan flunssan kanssa. Buranaa sitten taas illalla söinkin, kun paikkoja kolotti kuin tulisi kuume. Tyrär ei ole päässyt kunnolla tallille koko kuuna.
Aikaisemmin kerroin hevosen yskästä. Se lähti lopullisesti, kun tuli säilöheinä käyttöön, eli yskän syy huonolaatuinen kuivaheinä. Niin vähän ajattelinkin.


 
ja maistuu

 
minne se kaveri meni

 
mitä mikä se oli

 
rousk rousk
 
 
Ulkona on nyt aika ankeen näköistä, kun illalla satoi kunnolla vettä. Vaihtuu se vuosi siltin satoi taikka pakkasti.
 
 
    Oikein hyvää Uutta Vuotta 2013!!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Jussisukat


Joulunpyhinä oli aikaa istuskella ja katsella telkkariakin, kun oli vähän kipeän oloinen ei jaksanut paljon ulkoillakaan. En halunnut vilustuttaa ja saada flunssaa kunnolla puhkeamaan. Ja silloin kun on aikaa olla, pitää käsissä kuitenkin olla kutimet! Niinpä kudoin miehelle jussisukat. Ja kuten kuvasta näkyy, en aivan ohjetta taaskaan noudattanut, liekö lukihäiriö, kun näin käy suunnittelematta;)
Mies kommentoi, että ei hänellä tuollaisia sääriä ole, pitääkö niihin sukkanauhat laittaa, no joo...


 

Ohje on SuuriKäsityö-lehti 11-12/10, lankana 7 veljestä, puikot 4.

Näiden jälkeen aloitin vaaleanpunaisella seiska veikalla pitsisukkia




Kiva olisi, jos saisi kommentteja, kun joku sentään sivuilla on käynyt!:)

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tapaninpäivä






 
 

 
 
 
Ollaan jo joulun paremmalla puolella. Seuraavaan tohinaan on taas vuosi aikaa. Meidän joulu meni vanhan kaavan mukaan, lapset leikkivät, tänä vuonna sentään kuusi pysyi pystyssä...


 
 




 



kissat olivat siivouksista sekaisin, puhtaat mäntysuovalle tuoksuvat matot, kuusen tuoksu, huonekalujen siirrot, pistävät päät niillä sekaisin jostain syystä;), mutta rauhoittuvat jouluateriansa jälkeen kylläisinä nukkumaan,


 
 



koira sai heti aattoaamuna siansorkan lahjaksi ja illalla ison luun. Tällä kertaa ei sen kanssa olohuoneen pöytää tyhjentänyt. Ja sorkkia riitti vielä muillekin pyhäpäiville. Kuvaan kuuluisi nyt lähes jokaiselle puhtaalle matolle oksentaminen, mutta onneksi se tapahtui vasta tänään ja sain vielä koiran ulos, ennenkuin keittiön matto ehti likaantua!
Hevonen sai tietysti omenoita ja porkkanoita jouluna.

Jouluruuat perinteen mukaan ja jotain uutta, joka saattaa jäädä perinteeksi

kinkku+lisukkeet+itse tehty sinappi
sallatti+kermaviilikastike
kraavilohi
Walldorfin salaatti
hillosipuli
lanttu-maksa-porkkanalaatikko
etikkakurpitsa
punajuurihomejuustolaatikko
maksapasteija
marinoidut punasipulit(uusi)
riisipuuro+sekametelisoppa

myöhemmin nautitaan juustoja ja hedelmiä ja tietysti suklaakonvehteja

 
 



Ruuan jälkeen jaetaan ja avetaan lahjat ja niiden jälkeen pelataan pelejä tai katsellaan elokuvia ja syödään ja löhöillää.

Joulupäivänä bongattiin lintulaudalta harmaapäätikka naaras, joka oli ensimmäistä kertaa meidän talolla.



Itse olin kunnon perheenäiti ja sain hirvittävän horkkavilun kaiken joulutohinan jälkeen jouluaattoiltana, kuume nousi vasta silloin. Hyvä ajoitus..tytär on ollut koko kuukauden pusutaudissa..kamala tauti, nytkin on aivan kasvoiltaan turvoksissa ja punainen, kaikki paikat kutisee.

Joulukynttelikkö hajosi ja tilalle otin huutokauppasta huutamani kunnon kynttelikön, jonka mies vielä aattona fiksasi spreijaamalla siistiksi. Aattona, kun aloin tekemään maksapasteijaa, oli maksa mennyt huonoksi, oliko kenties pakkauksessa pieni reikä, päiväyksen mukaan piti olla vielä kelpotavaraa, onneksi kaupat oli vielä hetken auki! Ja loistavaa, nyt kuulostaa siltä, että pyykinpesukone on tehnyt tenät, ohjelmat ei pyöri!!

Marinoidut punasipulit

n 1kg punasipulia
-leikkaa ohuiksi renkaiksi
liemi
2dl vettä
2dl etikkaa
2dl sokeria
1rkl suolaa

laita purkkiin sipuli ja liemi päälle. Säilyy n viikon jääkaapissa.
Oli todella hyvää!



Ajatuksena oli mennä tapaninhevosajelulle, mutta kun vähän kipeenä ollaan, ei viitsi mennä kylmettämään itseään. Mennään vaan mummulaan syömään. Joskus lapsena oli lupa tapanina mennä kavereiden luo katsomaan lahjoja ja yleensä kyläilemään.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Suolaiset keksit

Tein viime jouluksi näitä samoja suolaisia papareita ja tykästyin niihin. Ohje on viime vuotisesta Leivotaan-lehdistä

7dl vehnäjauhoja
1½ dl grahamjauhoja
80g huoneenlämpöistä voita
4dl piimää
1tl leivinjauhetta
2rkl hienonnettuja fenkolinsiemeniä
öljyä
merisuolaa
rosmariinia

1. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset- lukuun ottamatta öljyä, merisuolaa ja rosmariinia- monitoimikoneella tasaiseksi massaksi.
2. Kauli massa ohueksi levyksi jauhotetulla pöydällä. Ota piparikakkumuotilla sydämiä ja tähtiä, voitele ne öljyllä ja ripottele päälle merisuolaa ja rosmariinia.
3. Paista keksejä 10-20 min, kunnes ne ovat saaneet väriä.
Tarjoa esim erilaisten tuorejuustojen kanssa.


 
 
 
 
Taustalla tekemäni betonitöitä. CocaCola-pulloon tehty kynttilän jalka.

torstai 13. joulukuuta 2012

Joulunalusaskareita


Kyllä kiirutta pitää...joulukortit sentään juuri ja juuri sain ajallaan valmiiksi tytär apuna.


Ostin Kädentaito- messuilta Hyvää Joulua-papereita

Ihanaa, vihdoinkin sain ostamani uuden lieden. Odotin, että olisin saanut sen vapaapäivinäni, että olisin päässyt leipous- puuhiin, kun en ole vanhan hitaan kanssa enää paljoa viitsinyt tehdä mitään ylimääristä. Ostin keraamisen kieroilmauunin. Eli vähän on harjoitteluja tiedossa, kun ennen oli ihan tavallinen sähköliesi. Muutaman pipapari satsin olen tehnyt kieroilmalla, nopeammin tuli, mutta ei mielestäni niin tasaista paistoa kuin luulin. Ja saaristolaisleivät tuli tehdyksi.


Joulutähtien ohje on viime jouluisesta leivotaan lehdestä. Margariinia, sokeria, muna ja jauhoja..toisin sanoen ei minkään makuisia, mutta sain testattua suht nopsasti uunia illalla.

Epätoivon vimmalla hain ohjetta maksapateelle, jonka tein viime jouluksi. Se oli mielestäni todella hyvää, mutta en sitten millään sitä löytänyt. Kaikki mahdolliset lehdet, ainakin sata, monelta vuodelta plarasin läpi, mutta tuloksetta. Pateessa oli naudan/sianmaksaa, pekonia päällä ja anjovista joukossa. Olenko sitten tehnyt jonkin oman variaation, en tiedä..en kyllä uskoisi, koska sellaista en ole ennen tehnyt, joten uskoisin pysyneeni reseptin ohjeissa. Se oli muistaakseni suht simppeli ohje, koska monimutkaisia karsastan. Netistäkin hain, ärsyttävää..


Tuossa kasassa on vasta pieni osa ja puolen päivää tuhraantui, olisin laitanut ohjeen korjuun,hitsi

Vanttuutkin sain valmiiksi, kuvio omasta päästä, lanka Nallea. Taitavat mennä pukin konttiin.

 
Parit pikkujoulutkin tässä viikon aikana tuli vietettyä. Tuli nähdyksi mm Simo Frangin sukkahousunikseineen ja Hillitön hotelli- teatteri esitys, mikä olikin varsin hauska ja tietysti hyvää ruokaa hyvän seuran kera. Kolmannet menikin sitten päälekkäin hevosen influessarokotuksen annon kanssa. Kaikkea ei voi muistaa, milloin minnekin kuuluisi viipottaa. Toivottavasti jouluna saa ja osaa hetkeksi rauhoittua.
 
Tein muuten erittäin hyvän oston tänään, ostin Ihme sienen! Olisi pitänyt ottaa kuva keittiön lavuaarista ennen ja jälkeen sieni puhdistusta. Lavuaari loistaa niin, että häikäisee!
 
 
 

torstai 6. joulukuuta 2012


          Hyvää Itsenäisyyspäivää!        


 
 
 
 
Ostin kädentaitomessuilta Säilö kesän maut-kirjan, jotta taas ensi syksynä saan uutta säilöttävää. Sekä kirjakaupassa käydessäni, ostin Hellapoliisin Kanaruoat-kirjan, johon sai kylkiäiseksi resepti muistikirjan. Siellä olikin kaikki Hellapoliisin kirjat tarjolla, paljon hän onkin niitä jo julkaissut! Omat reseptit-kirjanen taitaa mennä nuorelle tupaantulijaislahjaksi.
 
 
 
 
Ostin tässä punajuuria enemmänkin ja niistä pitikin jotain sitten keksiä. Pikkusuolaisia tuli tehtyä taas helposti torttutaikinasta. Martta-lehdistä sain idean käyttää punajuurta torttutaikinan päällä. Tarkkaan en muistanut mitä siinä reseptissä käytettiin, mutta tiedän, että homejuusto sopii erittäin hyvin punajuuren kanssa yhteen. Niinpä keitin punajuuret kypsiksi, voitelin torttutaikinan kananmunalla ja viipaloin punajuuret päälle(tortut olisivat voineet olla vielä puoliksi leikatut), murustelin homejuustoa punajuurten päälle. Osaan laitoin vuohenjuustoa, mutta homejuustotortut olivat mielestäni parempia, vuohenjuustotortut kaipasivat jotain maustetta(vuohenjuusto sopii hyvin ruskeiden pipareiden kanssa). Punajuurten keitin veteen laitoin vähän suolaa.
 
 
 
 

Olen sentään saanut yhdet sukatkin kudotuksi. Meillä mustan väriset sukat eivät kyllä ole parhaat mahdolliset. Koirasta ja toisesta kissasta lähtee valkoista karvaa, joten ne sukat eivät kauaa siisti ole. Ei yksinkertaisesti ehdi imuroida joka päivä, enkä tiedä haluanko saada itselleni vielä yhtä stressin aihetta...Jostain luin kovin osuvan mietteen: "Siistissä talossa on ankara asua" ja se pitää juuri paikkansa, ainakin jos siellä asuu perhe ja eläimiä.


 
 
Lanka on Novitan Nallea ja puikot 3,5.