tiistai 9. huhtikuuta 2013

Syksyn satoja käytössä


Vielä on lasipurkissa suolasieniä jäljellä. Suppilovahveroita tuli viime syksynä paljon, joita talvella ja vielä nyt keväälläkin(;o)on ihana ottaa omista säilöistä. Ovat säilyneet todella hyvin!
Perus kastikkeita on tullut tehdyksi ja piirakoita, mutta nyt päätin käyttää niitä Glorian ruoka ja viini-lehdissä 2/13 olleeseen sieni-perunapihvit reseptiin. Jopa nuoriso tykkäsi, vaikka vähän sieniä karsastavatkin.
Taikinani oli mielestäni liian löysää siis paistamisen kannalta, (lettupannu olisi ollut hyvä),mutta pihvejä syötäessä pehmeys oli hyvää. Rosmariini ei omasta mielestäni ollut oikein sopiva, tai ei ainakaan minun suuhununi maistu noin paljon laitettuna. Suolaa en lisännyt ollenkaan, koska sienet huuhtelun jälkeenkin tuovat riittävän suolanmaun. Ja tietysti heti tein isomman annoksen kuin ohjeessa. Mies söi pihvejä vielä leivän päällekin laitettuna.
Pääsin myös testaamaan uutta keraamista raastintani sitruunaan, ihan näppärä, ei ainakaan tule naarmuja näppeihin. Niin ja tietysti pakkasesta oli loppu persilja, kun ei sitten muista, että kumpaa sinne jäi tilliä vai persiljaa,eikä tietystikään voi varmistaa ennen kauppaan lähtöä, eli ilman sitä oltiin. Laitin vähän kuivattua kirveliä(omaa satoa)ja käytin kermaviiliä. Eli en nyt taaskaan aivan ohjeen mukaan mennyt..

 
 




8kpl

400g jauhoisia perunoita
100-150g siitake- tai herkkusieniä
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tryffeli-ja/tai rypsiöljyä
1 kananmuna
½ dl bulgarian-,tai soijajugorttia tai kermaviiliä
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria myllystä
1 dl hiennonnettua lehtipersilja

Leivitys:
3 rkl vehnäjauhoja
1 rkl seesaminsiemeniä
1 rkl hienonnettua rosmariinia

Paistamiseen:
4 rkl rypsiöljyä

Sitruunajogurttikastike:
1½ bulgarian-, tai soijajogurttia tai kermviiliä
1-2 raastettua sitruunankuorta

1.Kuori ja keitä perunat suolalla maustetussa vedessä, kunnes perunat kypsiä(lohkominen nopeuttaa kypsymistä). Kaada vesi pois ja soseuta. Jäähdytä.
2. Hienonna sienet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Paista sienet ja sipuli öljyssä.
3.Riko kananmuna kulhoon ja vatkaa. Lisää perunasose, sienet, jogurtti ja mausteet voimakkaasti sekoittaen.
4.Sekoita leivitysaineet keskenään lautasella. Siirrä pihvitaikina kostutetun leikkuulaudan päälle ja muotoile pötköksi. Jaa 8 osaan ja pyörittele ne jauhoseoksessa. Muotoile pyöreiksi n. 1½ cm paksuisiksi pihveiksi.
5.Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista pihvit keskilämmöllä n. 4-5 min molemmin puolin.
6. Mausta jogurtti tai kermaviili sitruunankuoriraasteella. Tarjoile pihvit kuumina kastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!