perjantai 9. elokuuta 2013

Purkitusta


Vettä ollaan saatu ns. taivaantäydeltä, muttei onneksi sitä kamalaa ukonilmaa ole tänne tullut.

 
Taitaa kohta taas priiskottaa



 
Tiikerililja

 
Sateen jäljiltä. Kurpitsoja piisaa

Kurpitsaa marjojen kanssa oli varsin onnistunut sekoitus. Vähän kaikkea tyyliin, eli puna- ja mustaherukkaa, karhunvatukkaa, vadelmaa, kesäkurpitsaa (pieninä kuutioina) ja hillosokeria sekä pieni loraus vaniljaa.Keitteli kaikki samaan aikaan, kunnes kurpitsat hieman pehmenivät. Näistä syntyi erittäin hyvä hillo jäätelön kanssa. Toista kertaa en samanlaista saa sillä usein heittelen sitä sun tätä kattilaan ja katson, mitä tulee, siis mittasuhteet heittelevät.



 
Harventelin porkkanariviä, ihanan maukkaita pikkuporkkanoita

 
Eivät ole porkkanatkaan aivan terveitä

 
lehtipersilja

 
Enpä taida jaksaa tänä vuonna pelata ruusunmarjojen kanssa tehdäkseni hilloa


Prismassa oli edullista kurkkua ja teinkin kurkkusalaattia. Helppoa sellaista.
1kg kurkkua
2-3(300g) sipulia,( käytin punasipulia osaksi)
nippu tilliä
liemi:
3dl väkiviinaetikkaa
3dl sokeria
1(-2)rkl suolaa
1rkl sinapinsiemeniä


 
Huonosta alusta huolimatta, muutama tillin kruunukin on tullut


Kesälaitumella pörrää kärpäsiä taas niin, että ovat takapuoli pystyssä heti, kun löytävät pienekin ihorikon. Niitä sitten täytyy pestä ja rasvailla päivittäin. Olis paljon helpompaa monessa asiassa, jos noita kaikenmaailman pörriäisiä olisi. Mutta kaipa niitäkin johonkin tarvitaan..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!