Viime viikko oli niin raskas, etten osaa sitä edes oikeilla sanoilla kertoa. Turha yrittää siis kertokaan, kun eivät sitä jotkut ymmärrä(ymmärtäneet)kuitenkaan. Pahamieli lisääntyi monelta osin ihmisten käytöksistä. Kohtasin kuolemaa kolmasti, kolmella eri tavalla, hyvin läheltä ja kauempaa. Tapahtumat tuntuivat jo melkein rangastuksilta. Onneksi Luoja on keksinyt ajan, joka parantaa ja kultaa muistoja. Nyt olen jo saanut nukutuksi, ahdistus, murhe ja huoli ovat helpottaneet, suru ja ikävä jäljellä.
Jouduin tekemään hevosemme lopetus päätöksen, vähän kuin painostuksen alla, siis kiiruhdin päätöstä. Asiat voisivat olla toisin, jos olisi oma talli pihassa, mutta kun ei ole eikä tähän hätään tulekaan. Lopullisen päätösen tein tiistaina ja torstaina, aamulla varhain, talutin suokkini kuljetusautoon viimeiselle matkalle. Kaksi päivää teurasajan soittamisesta olivat ihan kamalia, teit kaiken viimeisen kerran, joka kohdassa tuli kyyneleet silmiin. Hiljaisina hetkinä, yön tunteina, mietin yhteistä taivalta ja itkin. Onneksi tyttäreni oli tässä ymmärtäväinen ja tuimme toisiamme. Hyvä ettei kuolinpäiväänsä tiedä!
Edi merkitsi minulle enemmän kuin vain hevonen, murheet ja työhuolet unohtuivat tallilla, sametti turvan puhalluksella tuli hyvämieli.
Edillä oli paheneva kesäihottuma, joka loi haasteet kesälaitumella oloon, kaasuähkyn jäljiltä jäi pelko tallinomistajan(herkistyi kaikelle vähänkin poikkeavalle) yhteydenottojen taas olevan jotain kamalaa, virtsankarkaaminen oli viimeinen ongelma, jonka jälkeen päädyin ratkaisuuni.
Onneksi tiedän, että Edi eli viimeiset vuotensa onnellisena, kivan heppa kaverinsa kanssa. Edi muuttui vuosiemme aikana paljon, siitä jopa löytyi hempeyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!