sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Avoimet puurtarhat-14

Nyt oli näin aikaisin Avoimet puutarhat-tapahtuma, mutta kuitenkin niin, että monenlaista kukkiaa olisi voinut olla lämpimämmillä ilmoilla enemmän. Olin vain yhdessä puutarhassa, kun en viitsinyt viimeistä lomapaivää kuluttaa ympäri maakuntaa ajellen. Olisi päivä mennyt liian nopeasti;)



Opin, että kärhöt voi säilyttää purkissa ensimmäisen vuoden. Ei saa päästää kuivaksi, eikä vesi saa seisoa purkissa. Eli purkissa pitää olla reikiä, ja niin että ylimääräinen vesi pääsee pois. Siis olivat istutettu ostinpurkeistaan isompiin. Ja miksi, siksi, että juuristo kasvaisi seuraavaa kevättä varten suuremmiksi ja vahvoiksi, kun ne istutetaan maahan, syvälle. Myös juuristo pitää suojata auringolta, sitä varten reunusaita. Talvetus kellarissa.






Myös siellä on talvetettu yli 20 vuotta vanhat verenpisarat.








Välimerellinen kohta puutarhassa, mm sitruuna, mandariini, hibiscus



Kellokukkia, ihan luonnonkukkia. Minulla taitaa olla varsankello, se uusi tulokas.



Aivan upean värinen pioni



Ruusupioni on jo kukkinut, osassa kukat olleet viottuneita kylmyyden takia.
Ja taas kerran oli niin kylmä tuuli, ettei kunnolla päässyt tästäkään kierroksesta kunnolla nauttimaan.



Picasasta en saanut sitte millään kuvia tänne, eipä ole temppuilua ollutkaan vähään aikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!