maanantai 14. heinäkuuta 2014

Paahdettu tomaattisoosi


Kaupassa oli kotimaiset tomaatit tarjouksessa ja päätinkin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Eli ostin kunnon pussillisen ja tein tomaattisosetta. Omat maistiaistomaatit antavat vielä odottaa itseään, mahtavatko edes kypsyä..






1kg tomaatteja
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 chili
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria
2 rkl ruskeaa kidesokeria
nippu tuoretta timjamia
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä

Koverra tomaatin kannat pois. Halkaise tomaatit ja laita vuokaan leikkuupinta ylöspäin. Viipaloi sipuli, chili(siemenet pois) ja valkosipulinkynet. Levitä tomaatien päälle.
Mausta suolalla, pippurilla ja sokerilla. Nosta vuokaan muutama timjamin oksa( tai kuivattua). Valuta päälle punaviinietikka ja oliiviöljyä tasaisesti. Paahda vuokaa 225-asteisessa uunissan 45 minuuttia tai kunnes tomaatit saavat hieman väriä ja niistä valunut neste saostuu.
Nosta jäähtymään. Aja monitoimikoneella tasaiseksi soseeksi. Käytä sose muutaman päivän aikana tai pakasta.
Käytä kunnolla kypsyneitä tomaatteja.
Ohje oli Kotilieden mukana tulleessa pienessä lehtisessä, lisäsin vain chilin antamaan lisäpotkua. 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!