perjantai 4. maaliskuuta 2016

Voi harmitus


Näin tuossa alkutalvesta, ennen kuin vielä oli luntakaan, meidän lähimaastossa poukkoilevan jäniksen. Voi söpöläistä! En ole täällä niitä aikaisemmin nähnytkään, ja muutenkin hyvin harvoin. Rusakoita nyt hyppelee pihassa harvase päivä. Jo silloin ajattelin, että kuinkahan pysyy hengissä, kun ei ole luntakaaan antamassa suojaa. Sitten meni pitkä väli, kun taas näin ristiturvan. Huh hengissä on.


Nyt toissa päivänä koiran kanssa lenkillä ollessani korppi lähti metsätien varresta lentoon ja siitäkös koira laittoi vauhtia. Tien vieressä oli verinen, valkoinen mytty. Siinä se jänis oli. Harmitti! Olikohan jäänyt auton alle? tiellä oli verinen kohta. En tiedä. Kirosinpa siinä muutaman hurjastelijankin hyvin syvälle. 


Joku oli jo jossain vaiheessa alkanut sitä syömäänkin. Myöhemmin kun isäntä oli ajanut ohi, ei ollut raatoa edes nähnyt enää.


Jänis on niin harvinainen täällä ja se on paljon suloisempi kuin suuret romuluiset rusakot. Olisin, kasvimaan uhallakin, toivonut sen asustelevan lähialueella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommenteista! Ilahdun niistä todella!